top of page

BIOGRAFIA

Aili Järvelä

SUOMEKSI:
 

Suomen kiinnostavimpiin musiikintekijöihin kuuluva Aili Järvelä on hämmästyttänyt yleisöjä sekä kriitikoita laaja-alaisella lahjakkuudellaan. Hänet tunnetaan paitsi vahvasta kansanmusiikkitaustastaan, ennenkaikkea taitavana laulaja-lauluntekijänä, säveltäjänä, sekä sielukkaana esiintyjänä.
 

Uransa aikana Järvelä on julkaissut sooloalbumeita, tehnyt musiikkia ammattiorkestereille, big bandeille, kuoroille ja erilaisille instrumenttikokoonpanoille, säveltänyt musikaalin, toiminut freelance-muusikkona useissa kokoonpanoissa sekä soittanut palkituissa kansanmusiikkiyhtyeissä. Lisäksi hän on toiminut opettajana yli sadalla Näppärikurssilla. Järvelään on voinut aiemmin törmätä myös muun muassa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, jossa hän tulkitsi kappaleensa Kaikesta kaukana Maaret Kallion tanssin taustalla, sekä Vain elämää -ohjelmassa, missä hän lauloi Paula Vesalan Tulkoon mitä vaan -esityksessä.
 

Vuonna 2020 julkaistu Järvelän kappale Roihuvuori valittiin Helsingin Sanomien lukijaäänestyksessä vuosituhannen 50 parhaan sanoituksen joukkoon. Hänen ensimmäinen musikaalinsa Katrina (2024) sai ylistäviä arvioita ja yleisön varauksettoman suosion. Viimeisin sooloalbumi VUORI (2025), jonka Järvelä julkaisi omakustanteena, on kerännyt loistavat arviot, muun muassa toimittaja Pekka Laine on nostanut sen vuoden merkittävimpien kotimaisten julkaisujen joukkoon. VUORI -albumilla Järvelää säestävät Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, harpisti Laura Hynninen ja lyömäsoittaja Samuli Kosminen. Albumi on jälleen väkevä todiste Järvelän kyvyistä musiikintekijänä, sillä hän on säveltänyt, sanoittanut, sovittanut ja tuottanut koko levyn itse.
 

Tällä hetkellä Järvelä säveltää uutta musikaalia joka on kansainvälinen suurtuotanto.


IN ENGLISH:

Aili Järvelä, one of Finland’s most compelling singer-songwriters and composers, has captivated both audiences and critics with her remarkable versatility. She is known not only for her strong roots in folk music, but above all as a gifted songwriter, composer, and soulful performer.

Throughout her career, Järvelä has released several solo albums, written music for professional orchestras, big bands, choirs, and various ensembles, composed a musical, worked as a freelance musician in numerous groups, and performed in award-winning folk music bands. In addition to all this, she has taught at more than a hundred Näppäri folk music workshops, a well-known Finnish folk music education method for young and amateur musicians.
 

Järvelä’s 2020 song Roihuvuori was voted among the 50 best Finnish lyrics of the millennium by readers of Helsingin Sanomat. Her first musical, Katrina (2024), received glowing reviews and overwhelming audience acclaim. Her latest solo album, VUORI (2025), released independently, has been widely praised — journalist Pekka Laine listed it among the year’s most significant Finnish releases. On the album, Järvelä is accompanied by the Ostrobothnian Chamber Orchestra, harpist Laura Hynninen, and percussionist Samuli Kosminen. VUORI is yet another powerful testament to Järvelä’s creative vision, as she composed, wrote, arranged, and produced the entire work herself.
 

She is currently composing a new musical, an upcoming international large-scale production.

© 2026 Aili Järvelä

bottom of page